"Siellä oli myös nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän oli kärsinyt paljon monien lääkärien käsissä ja kuluttanut kaiken omaisuutensa saamatta mitään apua; pikemminkin hänen tilansa oli huonontunut. Hän oli kuullut Jeesuksesta, ja nyt hän väentungoksessa tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittaansa. Nainen näet ajatteli: 'Jos pääsen koskettamaan edes hänen viittaansa, niin minä paranen.' Siinä samassa verenvuoto tyrehtyi ja hän tunsi ruumiissaan, että vaiva oli poissa.
Jeesus tunsi heti, että hänestä oli lähtenyt voimaa. Hän kääntyi tungoksessa ja kysyi: 'Kuka koski vaatteisiini?' Opetuslapset sanoivat hänelle: 'Sinä näet, millaisen tungoksen keskellä olet, ja kysyt: kuka koski minuun?' Mutta Jeesus katseli ympärilleen nähdäkseen sen, joka niin oli tehnyt . Nainen vapisi pelosta, sillä hän tiesi, mitä hänelle oli tapahtunut. Hän tuli Jeesuksen eteen, heittäytyi maahan ja kertoi hänelle totuudenmukaisesti kaiken. Jeesus sanoi hänelle: 'Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut. mene rauhassa, sinä olet päässyt vaivastasi.'" (Mk 5:25-34)
Voimme kuvitella naisen tässä evankelista Markuksen esittämässä kertomuksessa 20-25-vuotiaaksi. Varmaankin hän oli ensimmäisistä kuukautisistaan asti kärsinyt epäsäännöllisistä verenvuodoista. Tämä ruumiillinen sairaus oli kivulias ja hankaloitti päivittäistä elämää. Pahempaa oli vielä se, että häntä juutalaisen lain mukaan pidettiin epäpuhtaana . Tällä oli raskauttavat seuraukset. Hänet oli käytännöllisesti katsoen suljettu pois julkisesta ja sosiaalisesta elämästä. Hän ei saanut sairautensa vuoksi olla missään kosketuksissa ihmisiin, eikä kukaan saanut ottaa häneen myöskään yhteyttä. Jopa tuolia, jolla hän oli istunut pidettiin saastaisena. On selvää, että elämän onni oli häneltä kielletty, koska esim. naimisiin meno oli poissuljettu mahdollisuus. Hän oli ympäristölleen vain taakka, eritoten sukulaisilleen. Sairauksia - niin tätäkin pidettiin Jumalan rangaistuksena. Kaiken lisäksi hän oli menettänyt omaisuutensa lääkäreille, joille hän oli maksanut - valitettavasti turhista tai jopa vahingollisista hoidoista. Hän oli varaton.
Parantaja-rabbissa, Jeesuksessa hän näki viimeisen mahdollisuutensa. Häneen nainen nyt asettaa kaiken toivonsa. Hän lähestyy Jeesusta takaapäin ja uskaltaa koskettaa vain hänen vaatteitaan, sillä nainen ei saanut kohdata eikä koskettaa ketään. Jeesus vaistoaa, mitä oli tapahtunut. Hän ei aja naista pois, ei nolaa häntä, sanoo vain: "Uskosi on sinut parantanut."
Pyhän Franciscus Assisilaisen kääntymys oli hyvin konkreettinen. Hän kulki erään lepratautisen ohitse. Kuljettuaan jonkun matkaa hän kääntyi, meni miehen luo ja syleili häntä. - Hän pystyi ylittämään rajansa ja koki tulleensa Jeesuksen seuraajaksi. Onko meidän ympäristössämme kenties ihmisiä, joita emme mielellään koskettaisi: Ehkä vammaisia, asunnottomia, vankilasta vapautuneita, maahanmuuttajia, eri etnisiin ryhmiin kuuluvia? Uskallammeko ylittää itsemme ja astua sydämessämme olevien rajojen yli ja lähestyä kaikkia lähimmäisiä?
Teemu Sippo SCJ, Suomen katolisen kirkon piispa