Olen Sahir Maryam. Olen assyrialainen, kristitty. Lähdin Irakista keväällä 2009 Mosulin kaupungista Niniven tasangolta. Perheellämme oli kahvila ja elintarvikekauppa, jossa myytiin myös alkoholia. Vain kristityillä ja jesideillä oli lupa myydä alkoholia. Olin menossa veljeni kanssa avaamaan kauppaa aamulla, mutta se oli räjäytetty maan tasalle. Terroriteon tehneet miehet odottivat meitä kaupan raunioilla. Pääsimme onneksi pakoon, muuten meidät olisi tapettu.
Veljeni ja sisareni asuivat Bagdadissa perheineen. Heidän naapurinsa olivat äärimuslimeita, jotka tiesivät perheeni jäsenten olevan hyvinvoivia kristittyjä. Perheeni jäseniä uhkailtiin vaatimalla rahaa. Jos vaadittua rahasummaa ei maksettaisi, heidät murhattaisiin.
Irakissa oli koko ajan sota käynnissä. Kristittyjä siepattiin, teurastettiin, silvottiin ja teloitettiin. Heiltä vaadittiin henkensä pitimiksi satojen tuhansien dollareiden edestä lunnaita, joita kenelläkään ei ollut varaa maksaa. Siskoni mies siepattiin vuonna 2004 eikä hänestä ole saatu mitään tietoa sen jälkeen.
Pakenimme Syyriaan, josta osa sisaruksistamme pääsi YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kautta kiintiöpakolaisina Yhdysvaltoihin. Yksi veljistämme jäi Irakiin. Minun piti mennä Kanadaan, mutta epävirallisten reittien kautta päädyin vahingossa Suomeen. Matka Suomeen oli henkisesti raskas ja pelottava. Pakenin kuolemaa. Pelkäsin palautusta Irakiin, jossa minua olisi odottanut varma kuolema.
Viranomaiset ottivat minut asiallisesti vastaan Suomessa. Odotin turvapaikkapäätöstä melkein kaksi vuotta. Ajan vastaanottokeskuksessa piti kestää muutaman kuukauden, mutta se kestikin puolitoista vuotta. Minua ahdisti olla muslimien kanssa samassa huoneessa, koska yhdistin heidät mielessäni vainoojiini. Keskuksessa piti työntekijöiden mukaan käydä pappi, mutta en nähnyt siellä kertaakaan pappia. Sain puhua toisten assyrialaisten kanssa puhelimessa, mutta vastaanottokeskuksesta ei koskaan myönnetty varoja, jotta olisin voinut maksaa bussimatkan Ouluun kirkkoon, jossa assyrialaiset kokoontuvat. Kansamme on ollut kristitty jo kaksituhatta vuotta. Olemme säilyttäneet uskomme henkemme kaupalla Irakin sodan alkua vuonna 2003 seuranneissa vainoissa.
Nyt minulla on oleskelulupa ja kaikki on hyvin. Olin kokki kotimaassani, opiskelen ollakseni kokki myös Suomessa. Uskonto on auttanut minua kotoutumaan, koska tulin kristittyyn maahan. Haluan auttaa avuntarpeessa olevia ja köyhiä. Siksi käyn laittamassa ruokaa Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisena ja monen eri kirkkokunnan seurakunnissa. Kirkkokunnalla ei ole minulle väliä. Itsenäisyyspäivänä sain laittaa ruokaa Helsingin tuomiokirkossa. Seurakuntien kautta olen löytänyt uusia ystäviä. Usko on minulle niin tärkeää, etten olisi päässyt perille ilman sitä.
Irakin tilanne tällä hetkellä on hyvin vakava. Turkki, Saudi-Arabia ja Kuwait rahoittavat ISISiä päästäkseen käsiksi Irakin öljyvaroihin. ISISissä taistelee lähinnä muista maista värvättyjä taistelijoita. Mittaamattoman arvokkaita arkeologisia patsaita on myyty ulkomaille. Nämä patsaat ovat koko maailman yhteistä historiaa.
Ihmisiä kidutetaan ja teloitetaan avoimesti kaduilla. Kristityille annetaan kolme vaihtoehtoa: maksaa mahdottomat lunnaat, kääntyä muslimiksi tai kuolla. Kristittyjen hautoja, kirkkoja ja luostareita on tuhottu, kirkkojen katoille on pystytetty ISISin liput. Irakin neljästä miljoonasta kristitystä on maassa jäljellä enää vain kolme- tai neljäsataatuhatta. Ninive on Raamatun kaupunki, assyrialaisten koti. Äidinkielemme on aramea, sama kieli, jota Jeesus puhui. Kannamme valtavaa huolta kotimaastamme. Rukoilkaa puolestamme, jotta saisimme palata kotiimme.